Nousi kolmantena paivana kuolleista..

Nyt on viimein palattu sangyn pohjalta elavien kirjoihin. Viimeisin diagnoosi oli perus kurkkutulehdus, ei siis onneksi japanin aivokuume, sikainfluenssan ja malaria-dengueverenvuotokuumeen ihana cocktail. On se kumma, etta reissuun kun lahtee niin iskee kaikki popot ja basillit, mutta kun kotimaassa haluaisi oikeuttaa itsensa lepopaiviin luentoruuhkassa, ei sairaastu kerrassaan koskaan. Mutta taahan on perus Erika-tuuria, ja nain se on ollut aina. Jo lapsena sain ainoan kuumeeni vuosittain juuri synttaripaivana tai jonkun muun elintarkean tapahtuman ajankohtana. Taalla tietysti sairastumista edesauttavat erilainen ilmasto, oudot popot, jo syodyt antibiootit ja jarkyttavat ilmansaasteet. Kuume oli myos kummaa laatua: 39 asteenkaan ylittyessa ei palellut ollenkaan eika mitaan muita flunssan oireita kuulu vielakaan. Sangyssa piti vain kauhea huimaus ja aivotsulattava paakipu.

Lepopaivien aikaan vietettiin Valtsun kanssa haparoivia iltoja kotiparvekkeella. Samalla parvekkeella matkaansa suunnitteli singaporelainen Minder, joka osottautui tosi mukavaksi tyypiksi, kun lopulta uskaltautui puhumaan mokottaville suomalaispotilaille. Heppu tarjoili singaporelaisia kurkkupastilleja liuskallisen aivan ilmaiseksi (hammentavaa tassa maassa!) ja lisaksi aimo joukon isallisia terveysneuvoja siita, mita kannattaa syoda ja miten pukeutua. Tarjoutuipa ostamaan meille ilmansaastemaskitkin, jos vaikka intialaisilla sukujuurillaan saisi tingattua maskien hinnasta paremmin ilmaa pois kuin blondit eurooppalaiset. Seuraavana paivana lahdin yksin rahantuhlausreissulle ja Valtsu jai vuorostaan potemaan hotellihuoneeseen. Matkalla tormasin uuteen ystavaamme, joka lyottaytyi seuraani ja sitten we shopped 'til we dropped. Heh!

Lopulta, kun Valtsunkin olo koheni, paatettiin jatkaa Katmanduun tutustumista. Palkattiin yli-innokas taksikuski kayttoomme koko paivaksi kymmenella eurolla. Hintaan kuului kyyti Bodhnathiin (tai joku sellanen) ja Pashupatinathiin (tai joku sellanen) ja lisaksi jonkinnakoista opastoimintaakin. Miehella oli vakaa aikomus kierrattaa meita ympari maata erilaisissa temppelikylissa, mutta lopulta saimme kerrottua elekielta ja englantia sekoittaen, etta yhdelle paivalle riittaa kaksi kohdetta. Oppaaksi Pashupatiathiin mies varvaytyi puolipakolla ilman palkkaa, raasu, vaikkei me edes tajuttu sen puheesta ainoatakaan sanaa. Bodhnathissa oli mielettoman iso buddhalaispallero (en tiia mika se on, joku kupoli Buddhan pyhainjaannoksille), joka oli aivan hohtavan valkoinen ja sita ympyroi ihana pyhassa hengessa kylpeva kauppakatu. Aukiolla soi erilaisia meditointimantroja ja siella kuljaillessa olisikin ollut helppo vaipua transsiin. Kaytiin kierroksen lopuksi nauttimassa kylmaa pepsia kattokahvilassa ja tunnettiin valaistumisen aallon pyyhkaisevan ylitsemme. Ah!

Lopulta oli aika jatkaa matkaa ja ajettiin Pashupatinathiin, jonka lapi virtasi joki, jolla on yhteyksia Gangesiin. Pyhan joen haara oli siis oletettavasti taynna ruumiinpolttopaikkoja, ja tuhkan ja ruumiisosien seassa ihmiset uiskentelivat autuaina toivoen synninpaastoa. Aika karua katseltavaa suoraan sanottuna. Vierekkain poltettiin kolmea ruumista, ja heinakasan alta pystyi erottamaan jalkoja ja kasia. Koyhat ja rikkaat poltettiin eri puolilla siltaa, ja koyhia poltettavia riitti jonoksi asti.

Pashupatinathin temppelialueella oli ihan uskomaton maara apinoita. Ne on kerrassaan huvittavia elukoita, ja kun niita katsoo silmiin, ei voi todellakaan olla huomaamatta niiden sukulaisuussuhdetta ihmisiin. Niilla on ihan uskomattoman samanlaisia ilmeita ja eleita kuin ihmisilla ja niiden silmista nakee, etta ne osaa ajatella ja paatella ihan eri tavalla kuin muut elaimet.

Temppeleiden seasta loytyi myos paikallinen vanhainkoti. Oli aika hurva kontrasti Suomen vanhainkoteihin. Mummot ja papat kopottelivat kivirakennuksen raunioissa ja nukkuivat yhdessa isossa huoneessa, joka oli taynna kapeita sankyja. Hygieniataso ei ollut kummoinen, eika hoitohenkilokuntaa juuri nakynyt. Osa muoreista yritti vielapa kerjata rahaakin, mutta alue oli taynna kyltteja, ettei rahaa kannata antaa niille vaan lahjoittaa vanhainkodille. Lahjoitettiin sitten pikkusumma ja jatkettiin matkaa kohti kotia ja hoyryavia lihapatoja.

Tanaan oli vuorossa sivistava museokierros. Lahdettiin matkaan innokkaina mutta palattiin vahan vahemman energisina. Saatiin kavella kilometrikaupalla etsimassa Natural Historical Museumia, joka oli KIINNI, perkele, ja sitten lisaa kilometreja kuljettuamme loydettiin lopulta National Museum, joka oli ihan paska. Siis oikeasti PASKA! Pohjois-Pohjanmaan museo oli hyva siihen verrattuna ja se oli sentaan kansallismuseo! ja onko kukaan koskaan kayny Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa? Koska SE on perseesta. Se siita sivistysyrityksesta. Museo oli ahdettu tayteen buddhapatsaita ja tauluja, jotka oli kaikki samanlaisia ja hirvean polykerroksen peitossa. Meinasin saada hermoromahduksen. Mentiinki sitten hengahtamaan museon katolle, jossa vannottiin, ettei enaa koskaan menna museoihin. Tai no niin, mina vannoin..

Kun lopulta selvittiin museokierrokselta ihmisten ilmoille, mentiin syomaan sikamaisen hienoon nepalilaiseen ravintolaan. Ruokaa lapettiin lautaselle ihan infernaalisia maaria ja meinasin saada jo alkupalojen jalkeen mahakatarrin. En voi kolmenkaan vuoden jalkeen lakata ihmettelemasta, miten rakkaaseen poikaystavaani mahtuu ruokaa. Tuntuu, etta Valtsulla tosiaan on lehmien tapaah kuusi potsia. Ihme kaveri.. Se soi mun jalkiruuatkin ja pyysi viela lisaa ruokaa! Saakohan tata kertoakaan? Ruuan kylkiaisena tarjoiltiin jotakin sisuskaluja kutkuttelevaa pontikkaa, jonka senkin sai Valtsu horsia naamaansa tuplana.

Kylilta palattuamme ei voinut muuta kuin kaatua sankyyn ja vetaa taas monen tunnin paikkarit, joilta juuri herasin :) Kertokaahan, onko syntia syoda omiin suihinsa salmiakit, jotka oli tarkoitettu nepalilaisille Suomen-maistiaisiksi?

Erika